Caritas
toiminta-ajatuksesta toteutukseen
Caritas
lat. rakkaus, laupeus
Caritas-kylä on osa tiivistä kaupunkirakennetta. Sen rakennuksista muodostuu yhteisöllinen, viihtyisä, moniarvoinen ja yhtenäisesti toimiva aluekokonaisuus. Caritas-kylän toiminnassa on ominaista elämänkaari-ajattelu, esteettömyys, muunneltavuus ja uusi teknologia.
Caritas-kylässä asukkaat selviytyvät ja kokevat elämänsä virikkeiseksi ja turvalliseksi. Väljät yhteiset palvelu- ja oleskelutilat tarjoavat heille suojaa pohjoisen kaupungin ilmaston ankaruudelta.
Caritas-kylä on edullinen asua ja omistajat saavuttavat eettiselle sijoittamiselle asettamansa tavoitteet.
Caritas-kylä rakennuttaa, omistaa ja hallitsee koko kylän osalta kaikkia pysäköintipaikkoja, väestönsuojia, huolto- ja jätetiloja sekä piha-alueita. Caritas-kylä vastaa alueen isännöinnistä, huolto- ja talonmiespalveluista, alueen turvallisuudesta, vuokravälityksestä ja muusta omaisuudenhoidosta. Esteettömyys, taloudellisuus ja toimintafilosofian kurinalainen noudattaminen ovat toiminta-ajatuksen olennaisia piirteitä.
3 PÄÄMÄÄRÄ
Caritas-kylän päämäärän„ on olla Oulun seudulla johtava esteettömään ILSE-hengen mukaiseen asumiseen keskittyvä, kokonaisuutena toimimaan suunniteltu, miellyttävä ja turvallinen sekä moniarvoinen noin 40.000 kerrosneliömetrin suuruinen asuinalue. Se tukee asukkaan selviytymistä ja hyödyntää myös tutkimuksellisesti uudistuvaa teknologiaa sekä Caritas-kodin palveluja ja on uusilla ratkaisumalleilla kehittämässä palvelu-asumista. Caritas-kylä on edullinen asua ja se takaa omistajilleen kohtuullisen tuoton.
4 YHTEISTYÖ
Alueen kaava ja toiminnallinen suunnittelu tapahtuu Oulun kaupungin ja Oulu ev.-lut. seurakuntayhtymän yhteistyönä nk. hankeprojektina, jota johtaa kaupungingeodeetti.
Yhteistyö alueelle sijoittuvien 12-13 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden kesken on keskeinen osa Caritas-kylän toimintaa, josta vastaa Taka-Lyötty Oy-niminen yhtiö.
4.1 MAAPOHJA
Koko kylän maapohjan omistaa Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymän omistama kiinteistöosakeyhtiö, joka vuokraa kylään sijoittuville asunto- ja/tai kiinteistöosakeyhtiöille sekä Caritas-Säätiön ylläpitämälle Caritas-kodille niiden omistaman rakennuksen alla olevan maa-alueen 60 (kuudeksikymmeneksi) vuodeksi.
4.2 MAAPOHJAN VUOKRAUS
Koko kylän muun maa-alueen vuokraaja toimii Caritas-kylän asunto- ja kiinteistöyhtiöiden sekä Caritas-Säätiön/ Caritas-kodin perustama ja osakassopimuksen toimiva Taka-Lyötty Oy.
4.3 YHTEISET TILAT
Taka-Lyötty Oy toimii yhteisten maanpäällisten ja maanalaisten tilojen, kuten parkkipaikkojen, väestönsuojien, huolto- ja jätetilojen ja laitteiden sekä piha-alueiden rakennuttajana ja omistajana.
4.4 TOIMINTA
Taka-Lyötty Oy vastaa kylän isännöinnistä, huolto- ja talonmiespalveluista sekä kyläalueen turvallisuudesta. Yhtiö tarjoaa kylässä omistajilleen vuokravälitys- ja omaisuudenhoitotoimintaa.
4.5 YHTEYS CARITAS-KOTIIN
Taka-Lyötty Oy toimii tiiviissä yhteistyössä Caritas-kodin kanssa luoden ensi vaiheessa kylän strategian tämän asiakirjan suunnitelman pohjalta.
5 LAATU
Caritas-kylän laatu perustuu arvoihin, jotka nousevat esteettömyydestä, helposta saavutettavuudesta, turvallisuudesta ja yhteisöllisyydestä sekä eettiselle sijoittamiselle asetetuista tavoitteista ja niiden kehittämisestä.
Caritas-laatu syntyy yhtenäisistä suunnitteluohjeista; älykkäästä talotekniikasta, asuntojen koosta, asunnon sisäisten väliseinien, saniteettitilojen ja keittiön muunneltavuudesta. Apuvälineiden asentamismahdollisuuksista asukkaan toimintakyvyn huomioiden, parvekkeen koosta, maisemaikkunoista, kylpyhuoneiden lattialämmityksestä sekä erillisestä WC:stä kaikissa kolmen huoneen huoneistoissa.
TURVALLISUUS
Caritas turvallisuus käsitetään laajasti sisältämään fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden. Tarvittavat rakenteet ja teknologia valitaan turvallisuuden tunteen aikaansaamiseksi huolellisen, eettisen, laadullisen ja taloudellisen harkinnan jälkeen.
VIIHTYISÄ YMPÄRISTÖ
Viihtyisä ympäristö on turvallisuuden tunnetta välittävää, rauhallista, esteettistä, ihmisläheistä ja esteetöntä sekä vapaata. Turvallisuuden tunne edellyttää, että alue on suljettavissa.
Helppo saavutettavuus tarkoittaa sitä, että alue saavutetaan helposti jalan, kevyen liikenteen, yksityisautojen ja julkisen autoliikenteen välityksellä. Taloihin ja asuntoihin päästään helposti ja vaivattomasti jalan, rollaattorilla tai pyörätuolilla.
Alueen talojen sisäinen yhteys on helppoa, vaivatonta ja miellyttävää saavuttamista Käytävät ja hissit mitoitetaan niin, että paarikuljetuksetkin sujuvat vaivattomasti.
Helppo saavutettavuus on arvo, joka ohjaa kaikkea suunnittelua ja toteutusta. Se tarkoittaa elinympäristön esteettömyyttä, asuinympäristön kaikinpuolista hallintaa ja esteetöntä liikkumista kotona ja kodin lähiympäristössä Caritas-kylässä. Kodissaan asukas pääsee vaivattomasti parvekkeelle ja pyörätuolissa istuessaan hänen katseensa saavuttaa mahdollisimman miellyttävän ja virikkeitä antavan ympäristön.
Helppo ja vaivaton saavutettavuus tarkoittaa myös väljempää/tilavampaa asumistapaa.
Kylään sijoittavat eettisen sijoittamisen periaatteet hyväksyvät yhteisöt.
7 TAKA-LYÖTTY OY:n PALVELUT
ISÄNNÖINTI TALONMIES- JA HUOLTOPALVELUTVUOKRAVÄLITYS
OMAISUUDENHOITO
TURVALLISUUS JA TURVAPALVELUT
PIHA-ALUEET
Taka-Lyötty Oy vastaa yhteisten piha-alueiden kunnossapidosta, kehittämisestä sekä niiden turvallisuudesta ja edistää niissä tapahtuvaa kylän yhteistä toimintaa.
8 CARITAS-KODIN PALVELUT
KOTIHOITOPALVELUT
KOTISAIRAANHOITO
KULJETUSPALVELUT
LASTENHOITO
Caritas-kylään rakennetaan lastentarha, jota hoitaa Oulun kaupunki tai yksityisyrittäjä. Lastentarhan ansiosta alueella liikkuu leikkiviä lapsia vanhusten iloksi. Lastentarhan pihaelämä saattaa jossakin tilanteessa vaivata väsyneen tai sairaan asukkaan elämää. Tämän vuoksi lastentarha sijoitetaan hieman sivuun alueen eteläosaan, jossa pihan äänet eivät kaiu koko pihan alueella. Lastenhoitajien työpaikkanakin tämä sijainti on toimivin.
PESULAPALVELUTRAVINTOLAPALVELUTBAARIPALVELUTPARTURI- JA KAMPAAMOPALVELUT
Parturi- ja kampaamopalveluille suunnitellaan kylään niiden vaatimat toimitilat.
PEDIKYYRIPALVELUT
Pedikyyripalveluille suunnitellaan kylään niiden vaatimat toimitilat.
FYSIKAALISET HOITOPALVELUT
Fysikaalisille hoitopalveluille ja hierojalle suunnitellaan kylään toimialan vaatimat tilat.
LÄÄKÄRIPALVELUT
TURVAPALVELUT
Turvapalveluvarustus rakennetaan uusinta teknologiaa soveltaen. Caritas-kylä vastaa koko alueen turvapalveluista. Kylässä on keskusvalvomo.
PUHELINPALVELUT
NETTIKAUPPA
SIELUNHOITOPALVELUT
Sielunhoitopalvelut hoidetaan Caritas-kodin kautta.
SAUNA
KUNTOSALI
Kuntosali sijoittuu Caritas-kodin tiloihin.
KIRJASTOPALVELUT
Kirjastopalvelut sijoittuvat Caritas-kotiin ja perustuvat osittain Caritas-Säätiön toimesta perustettavan kirjaston varaan ja osittain Oulun kaupungin kirjastotoimen kanssa säätiön toimesta tehtävän yhteistyö-sopimuksen varaan.
LUKUSALI
Caritas-kotiin tilataan sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka ovat asukkaiden ja kodin asiakkaiden luettavissa Caritas-kodin kirjaston yhteydessä olevassa lukusalissa.
PÄIVÄTOIMINTA
9 VAPAAEHTOISTYÖN KOULUTUS- JA TOIMINTAKESKUS
YLEISET KOULUTUSPALVELUT
TUKIHENKILÖ-, VERTAISTUKI- JA YSTÄVÄPALVELUKOULUTUS
VAPAAEHTOISTYÖN KOULUTUS
10 TEKNOLOGIA
Caritas-liikeidea tukeutuu vahvasti uuden teknologian käyttöön ja kehitykseen kaikilla tasoilla panos-tuotosajattelun vahvasti huomioiden. Caritas-koti ja Caritas-kylä antavat erinomaiset puitteet EU-tasoiseen vammaisten ja vanhusten kotitoimintoja tukevaan teknologian kehitystoimintaan yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa.
10.1 SOSIAALITEKNOLOGIA
Sosiaaliteknologia liittyy vahvana osana Caritas-kodissa tehtävään kehitystoimintaan, johon Caritas-kylä antaa erinomaiset mahdollisuudet.
10.2 TURVATEKNOLOGIA
Turvateknologian hyödyntäminen huomioidaan kylän asuntojen suunnittelussa sekä palveluja kylän yhtiöille, omistajille sekä asukkaille tuottavassa yhtiössä.
10.3 ETÄHOITOTEKNOLOGIA
Etähoitoteknologian mahdollisuudet liittyvät kylän suunnitteluun ja sen kehitystoimintaan.
11 TUTKIMUSTYÖ
Caritas-kylä pyrkii osaltaan osoittamaan puitteet esteettömän asumisen ja hyvinvointiteknologian